torstai 1. tammikuuta 2015

Joululahjontaa

Pehmoisia rakkaimmille ♥





Uuden vuoden aikana LUPAAN päivittää JOKAISEN työni!

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Pikatikki

 Kangasta.


Pussukka pikkutavaroille.


Kassi isoille tavaroille.


Pussi unikaverille.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Tähtönen sotii


Poikalapsella on meneillään Star Wars -aikakausi, ja hän osti omilla rahoillaan Darth Vaderin naamion, jossa mukana oli myös valomiekka ja viitta. Myös pukua hän halusi, mutta hintaan nähden se oli tökerön huonolaatuinen. Ja mitä tekee äiti?



No äitihän keksii. Äiti käy kangaskaupassa ja askartelee.


Mun oma suurisilmäinen Darth ♥



maanantai 3. maaliskuuta 2014

Vellamon Veikot

...ja Veikot siksi, että niistä tuli kaikessa siroudessaan miehen jalkaan sopivat.




Nallea, puikot 2, 5 ja ohje

lauantai 22. helmikuuta 2014

Rollausbyysat

Taas. 
Tarkoitus oli ostaa kangasta ja viedä ne ammattiompelijaystävälleni, mutta kankaat olivatkin niin mehukkaita, että halusin käsitellä niitä itse.

Kangas on vahvaa mutta ohutta ja sileää, että mahtuivat mukeihin. Ja värit: minua!


Perhospöksyt saivat kokea nahoissaan mokan: perhoset liihottelevat ylösalaisin.

 

Muuten niin neitimäiseen lajiin katu-uskottavuutta maastokuviolla.


Ja arvatkaa oliko kaavoja. ...ja mun hoviompelijani oli vartavasten etsiny näihin hyvät kaavat...

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Maailman parhaimmille ystäville


Leivontaliinat. 
Eurokankaan palalaarista kangasta puoli-ilmaiseksi. 
Nips naps, surrrurr, ja ne on valmiit.





Nyt kun vielä ennättäisi viedä ne ysteille ♥