Lankasunnuntai

Lanka: Punaista Woolia ja pätkärääkättyä jotain (jälleen vyötteetön!!), joka yllättävän hyvin sopikin punaisen kanssa.

Puikot. 2,5 mm

Muuta: vahvennettu kantapää ja sukissa vastakkaisissa ulkoreunoissa 1 n-1 kiertäen o -1 n - 1 kiertäen o - 1 n -kuvio

Vahvennettua kantapäätä en juuri koskaan sukkiin tee, mutta nyt se jotenkin tuntui kuuluvan näihin. Näissä vahvennus tehtiin neulomalla kantalapun oikealla puolella 1o - 1 s nostettuna. Nurjapuoli neulottiin sitten pelkästään nurjana, ja oikealla puolella taas siitä kohdasta nostettiin silmukka puikolle, joka edellisellä kerralla neulottiin.

Pikkuneulomuksia syntyy kaiken aikaa jotain. On tehty tai tekeillä jämälankakämmekkäitä, sukkaa, lapasta, pääsiäismunien päälle virkattuja "kuoria", yksi ompeluskin. Mutta jännä juttu on, ettei minulle ole pitkään aikaan tullut tunnetta, että täytyisi jokin isompi neuleprojekti alkaa. Kaapissa olisi kyllä Dropsin Alpacaa sen verran, että niistä tulisi neuletunika tai mekko, mutta siihen puuttuu sopiva malli ja into.

Samaa sukua, eri maata

Ei, kevät ei ole vielä saapunut Napapiirille. Pihasta vain sattui löytymään sopivan kokoinen läiskä lumetonta laattaa. Eli todellisuudessa piha on vielä korkeilla nietoksilla.

Valkoista Nallea, harmaata Vilmaa (muistaakseni; jälleen vyöte poissa), sukkapuikot kokoa 3,0 sekä pyöröpuikko kokoa 3. Näistä osista syntyi sukat 37:n jalkaan ja 28:n jalkaan. Huvittavaa sinänsä, että kuvittelin tekeväni samankokoiset sukat...

Kuvioksi "pikapitsiä", jota myös jollain muullakin nimellä nimitetään. Eli helppoa kuin mikä, ja silti nättiä:

• 5:llä jaollinen silmukkamäärä
• 1.-3. krs: 2 n, 3 o
• 4. krs: 2n, 3 s oikean käden puikolle: 1. silmukka 2:n muun yli, jotka sitten siirretään takaisin vasemman käden puikolla, ja neulo sitten 1 o - lk -1o

No ei ehkä kaikista helpoiten kerrottu ohje, mutta tiedätte, mitä tarkoitan.  Ja jos joku muistaa myös, millä nimellä tuo kuvio oikeasti tunnetaan, vinkatkoon myös siitä.

Valkoisen pieneksi syntyneen sukkaparin kanssa kokeilin ensimmäisen kerran menetelmää, joka oli minulle uusi eli magic loop . Selkeän kuvitetun ohjeen löysin täältä , mutta ohjeita on varmasti myös muissa muodoissa ja lähteissä. Aiemmin en ollut saanut kokeiltua kyseistä tapaa tehdä kerralla kaksi sukkaa. Useimmiten olen kaksi sukkaa tehnyt kerralla siten, että minulla yksinkertaisesti on kahdet puikot ja kaksi kerää. Ja voin luvata, että teen jatkossakin niin. Magic loop ei ole alkuunkaan minua varten. Turhaa säätämistä. Ja sitä paitsi sukasta tuli jostain syystä pienempi kuin harmaasta, vaikka mielestäni kyllä laitoin saman silmukkamäärän. No ehkä vannomatta paras. Enkä enää jaksa pitsejä laskeskella.

Harmaa puolestaan on tehty kärjestä aloittaen, mikä mielestäni on hyvä keino tehdä sukkaa, kun käytettävissä on rajoitettu määrä lankaa. En vain hirveästi tykkää tiimalasikantapäästä, jonka yleensä teen kärjestä aloitettuihin sukkiin. 

Harmaassa sukassa kuvio on jotenkin sensuellimpaa. Jos nyt villasukassa mikään voi olla sensuellia...

Valkoisten sukkien pitsi näytti raikkaan ja herkän tyttömäiseltä, ja oli kuulemma ihanan tuntoinen jalassa, kommentoi viisivuotias poikani. No voisihan tämä tietysti nuorelle herrallekin käydä; sukupuolisensitiiviset sukat...

Synkronoitua luistelua

Mielestäni maailman ehkä KAUNEIN urheilulaji on syncronized skating eli muodostelmaluistelu. Jossain vaiheessa se jäi yksin- ja pariluistelun jalkoihin, mutta viime vuosina se on nostanut päätään ja kiinnostus sitä kohtaa lisääntyy taitoluistelijoiden harrastajien parissa. Kiitos kuuluu isosti hyvin maailmalla pärjänneille kotimaan synkroilijoille.

Kauniiksi lajin tekee samanaikaisesti herkkyys, mutta myös vauhdikkuus. Vauhti tulee mielestäni selkeämmin esille muodostelma- kuin yksinluistelussa, ja ihailtavaa on luistelijoiden samanaikainen toiminta jäällä muutaman minuutin aikana. Upeat puvut kilpailevat keskenään kauneudellaan, ja luistelijoiden kisameikit ja kampaukset ovat aina yhtä huikeita.

Vantaalla järjestetään kuluvana viikonloppuna Muodostelmaluistelun kansallisten sarjojen kilpailut ja koska päällekkäisten menojen vuoksi en itse pääse mukaan kannustamaan missään roolissa, tein kisailijalle mukaan luistinlapaset kisailijan itsensä toiveesta. Ja hyvä toive olikin! Hahtuvaa, jämätrikoota ja pikkupätkät kultaista ja hopeaa lankaa teriksi ja nauhoiksi.

Reindeer loving

 Muistaako kukaan törmänneensä Ravelryssä vastaavanlaisiin sukkiin? Joskus kauankauan sitten olen ohjeen sieltä löytänyt (tai mahdollisesti ostanut, ei muistikuvaa). Olen ruutupaperille ruudukoinut rakkautta ilmaisevat porot rasteilla ja ohjeen vieressä lukee "Katso muut kuviot ohjeesta". Mitkä muut kuviot? Mistä ohjeesta? Jos joku siis millään muistaa tai tietää kyseisten sukkien nimen, ilmoita ihmeessä, sillä olisi kiva tietää, mitä ne "muut kuviot" ovat.

Ravelry on sellainen maailma, että sinne voi uppoutua tuntikausiksi saamatta siltikään mitään aikaan tai hankituksi. Ideatulvan kanssa lähtee vähän niin kuin sokka irti, eikä suunnitelmien määrässä ole enää mitään järkeä.

Poro koetaan muualla kuin Lapissa lähes eksoottisena eläimenä. Huvittavaa on se, että toisin kuin luullaan, harvan lappilaisen (paitsi poromiehen) lautasella nykyään on poroa, ainakaan arkisin. Lautasta useammin se taitaa olla auton keulassa tai konepellillä...

Laitetaan nämä porot jalkoihin. Nallen ja Woolin jämistä syntyi tupaantuliaslahja aikuiselle parille. Harmaa ja vaaleanpunainen ei loppujen lopuksi sopineetkaan kauhean hyvin yhteen ainakaan tässä kuviossa, mutta miehelle suunnatut mustapohjaiset sukat ovat kyllä ihan ok. Tuli mieleeni sitten lopussa myös ajatus tehdä ristikkäisillä väreillä, mutta enpä kehdannut enää purkaa. Vähän silti olen huijannut... Mustat sukat olen tehnyt valmiiksi jo aiemmin ilman kuviota tosin, mutta ne ovat tainneet jäädä antamatta, joten tekaisin siihen poroparin, kilkuttelin hempeämmän väriset kaveriksi ja kääräisin pakettiin.

Socks for the spring

On se jännä juttu, että mitä keväämmäksi ja kesemmäksi mennään, sitä enemmän sukkaa syntyy. Toisaalta villasukka on hyvä myös kesällä, sillä Suomen kesässä se lämmittää, mutta myös niinä harvoina lämpiminä päivinä se voi jopa viilentää sekä siirtää kosteutta pois. Toinen juttu onkin se, että sukat harvoin ovat puhdasta villaa, sillä ainakaan minä en ole vielä löytänyt sellaista villalankaa, joka ei kuluisi puhki heti.

Näistä sukista täytyi tulla lahjus eräälle kollegalleni antaessaan ohjausta minulle suorittaessani opetusharjoittelua. Kuviot on tehty ihan vain päästä sitä mukaan, kun sukka on edistynyt (eivät tosin ole minun keksimiäni kuvioita, vaan varmasti seasta löytyy jokaiselle jokin tuttu neulottu kuvio). Varpaista on lähdetty tekemään ja molempia sukkia tehty omilla puikoillaan, sillä jämälankaprojektiksi tunnustautui tämäkin työ. No eipä menneet lahjuksiksi, vaan päätynevät pienempään jalkaan johonkin päin maailmaa. Tuli meinaan kuvioiden vuoksi liian tiukka nilkan kohta ja ehkäpä myös lahjuksen alkuperäiselle saajalle liian lyhyt jalkateräkin. Eli uutta palkkiota miettimään...

No tässäpä on todellisuudessa paljon raikkaamman näköiset sukat kuin kuva antaakaan ymmärtää. Nähtävästi on vielä sinistä hetkeä ulkona olemassa, jonka vain kamera tallentaa. Tai sitten valotus ei vain ollut taaskaan hallussani... No yhtä kaikki; harmaata Nallea ja jotain pätkistä, jonka vyöte on hukassa. 2+2 -raidoilla ja ranskiskantapää. Sileää neulottuna alun pikku 1o1n -resoria lukuunottamatta nauhakavennuksella. Eli tv-neule. Sukkien koko on sellainen reilun kokoinen naisen jalka.

No sitten väriä, josta tykkään kovasti, mutta tästäkään kuvasta ei kyllä valitettavasti teille välity kuin hieman ankean värinen huonosti valottunut kuva siniraitaisista sukista. Todellisuudessa tässä on mustaa TicoTicoa ja ihanaa violetin eri sävyjä sisältävää (muistaakseni) Fabelia. Siliätä neuletta tämäkin, ja muutenkin samanlaiset kuin edelliset harmaan sävyiset. Ja normikokoiseen aikuisen naisen jalkaan.

No katoppa: raitasukat! Raitojen tekeminen sukkiin on niin mieluista! Aivotonta ja luovaa yhtäaikaa. Vain mielikuvitus on rajana värien sommittelussa. Joskus onnistuu, joskus ei, mutta siltu raitasukkia tulee pidettyä. Tässäkin parissa mustaa TicoTicoa ja sini-oranssi -sävyistä Fabelia. Poikkeuksena edellisiin raitaisiin näissä on 1o1n -varressa ja jalkaterän päällä. Menee jalkaan kokoa 36-38, ja mielestäni sopii varsin hyvin niin naisen jalkaan, mutta myös vaikkapa teinipojan (minkäs kokoiset jalat teinipojilla onkaan, eivät taida ollakaan 36-38???). Ei niin hempeät värit.

Vielä yhdet... Kettusukat, jotka ovat nyt niin muodikkaat. Tai no ainakin kiva tehdä. Värit taas pielessä. Eli todellisessa elämässä nämä ovat kirkkaan keltaiset (Nallea), joissa on verenpunaisella Nallella tehdyt ketut mustine silmineen. Menee luultavimmin 24-26 -kokoiseen jalkaan, sillä ainakaan oman poikalapsosen jalkaan (koko 28) nämä eivät mahtuneet sitten millään.

Tämän postauksen, ja erityisesti kuvien perusteella harkitsen joko a) kuvankäsittelyohjelman tiheämpää käyttöä värien kirkastamiseksi, b) valotuksen tarkistamista yhä uudelleen, c) valokuvaajan palkkaamista ja itse kuvaamisen lopettamista. Todellisuudessa elämä kameran kanssa on toisaalta koukuttavaa, mutta toisaalta myös turhauttavaa. Koukuttavaa siinä on tietysti se, että uusia oivalluksia tulee jatkuvasti ja aikaa kameran takana saisi kulumaan paljon. Turhautumista ainakin itselleni vielä tuottaa se, että paljon hyviä tilaisuuksia menee ohi, kun asetukset eivät olleetkaan kohdillaan, ja otoksista tulee joko täysin suttuja ja ihan pimeitä. Lisäksi vaarana on se, että maailmaa katselee linssin läpi yhä useammin, mutta haittaakse!

Blue Miami

Männävuonna ostin Novitan Miamia monta monituista kerää vailla tarkoitusta ja päämäärää. Mutta pakkohan se oli, kun halvalla sai... Suunnittelin ja suunnittelin, eikä värille ja langalle koskaan syntynytkään sopivaa pintaa, joka olisi sopinut myös minulle. Ja loppujen lopuksi tulinkin siihen tulokseen, ettei vaaleansininen sovi edes minulle. Tyttölapselle olin tehnyt pari vuotta aiemmin vaaleansinisen Pöllö -neuletakin, ja hän on muutenkin jo mielestään kasvanut vaaleansinisestä ulos...

Jokin aika sitten näin jossain lehdessä Luhtan lanseeraaman pipomallin luistelumaajoukkueelle suunnattuna. Kuvio oli kaunis, mutta enpä saanutkaan sitä toteutettua tämän langan kanssa. Virkattu pipo täytyi saada, joten yritystä ja erehdystä tuli sen parin vuorokauden verran, ennen kuin saavutin yhteyden näköaistimuksen, virkkausjäljen ja lopputuloksen kanssa.

Pylväitä erikokoisissa ryhmissä oli suhteellisen nopeaa tehtävää, ja pipoja onkin syntynyt jo kaksi kappaletta, ja toinen on saanut parikseen lapasetkin. Lankaa on jäljellä vielä 2 kerää ja purkuparkanöttönen, joten tuurilla saan vielä yhden tupsun ja lapaset tehtyä.

Reikäistähän virkattu jälki useimmiten on, joten ajattelin ommella pipon ja lapasten sisälle vuorin trikoosta, jota sattumoisin on juuri vaaleansinisenä kaapissa. Vuorin kanssa niistä tulee varmasti monikäyttöisemmät, kuin pelkkä lämpimien kevätsäiden mukatuulensuoja.

Valon määrä luonnossa ja sisällä on jo huikea. Kevät saa minun puolesta tulla vaikka vähän etuajassakin, ei haittaisi yhtään!

Neverending story

...eli onko niin, ettei kaikkien tarinoiden olekaan tarkoitus päättyä? Tai onko niiden tarkoituksena palata alkupisteeseen? Muuttua maaksi, josta täytyy jälleen tuleman? Uudestisyntyä? Purkautua lankakeräksi, josta on kehittynyt?

Onko ihmisellä siis tarkoituksena olla monta projektia kesken, vai kertooko se lähinnä lyhytjännitteisyydestä, vaiko kenties suuresta innostumisen sumasta, jolle ei näy loppua?

Tällä hetkellä keskeneräisenä on siis kuvanmukaiset turkoosista Novitan Miamista syntyvät virkatut pipot lapasineen, Novitan Nallesta ja jostain pätkärääkätystä sukkalangasta (nimi ja vyöte hukassa) syntyvät Maatuska -lapaset, joita eripuolilla blogimaailmaa syntyy (VAROITUS: Älkää ikinä missään tapauksessa käyttäkö räikeää pätkärääkättyä lankariepua näinkin nerokkaassa kuviossa!!). No sitten olisi kesken (eilen aloitetut) ruskeat karibiahenkiset villasukat (what?), joissa on Woolia ja muita samansukuisia pikkunöttösiä. Taka-alalle ei ole unohtunut kiinalaisesta ravintolasta haettu lounas, vaan ihan selkeä käsityöprojekti, keskeneräinen jälleen sekin.

Eräänä helmikuisena lauantai-iltana klo 21 jotain sain kuningatarajatuksen alkaa tehdä haarukkapitsiä. Kyllä! Olin marinoinut ainakin 3 vuotta ohutta viron villaa kaapissa ja nyt keksin, että siitä syntyy haarukkapitsillä toteutettu hartiahuivi tuleviin kevättalvisiin häihin (ei omiini). Ja värikin on keväisen puna-musta... No eipä ollut enää käsityökauppoja jostain kumman syystä siihen aikaan avoinna, mutta kun hätä on suurin, on apukin lähellä, ja tällä kertaa keittiössä. Tyhjä Rennie -paketti, teippiä ja 2 syömäpuikkoja, ja johan syntyi haarukkapitsiKONE. Hyvin sain reilut 20 kukkaa aikaiseksi, kunnes loppui mielenkiinto. Huivi ei ehkä sittenkään vastaa käsitystäni kauniista huivista, mutta eihän tuota voi purkaakaan; lanka katkeilee, koska se on niin ohutta. Vai pitäisikö tuosta vain sinnillä synnyttää huivi?