Neverending story

...eli onko niin, ettei kaikkien tarinoiden olekaan tarkoitus päättyä? Tai onko niiden tarkoituksena palata alkupisteeseen? Muuttua maaksi, josta täytyy jälleen tuleman? Uudestisyntyä? Purkautua lankakeräksi, josta on kehittynyt?

Onko ihmisellä siis tarkoituksena olla monta projektia kesken, vai kertooko se lähinnä lyhytjännitteisyydestä, vaiko kenties suuresta innostumisen sumasta, jolle ei näy loppua?

Tällä hetkellä keskeneräisenä on siis kuvanmukaiset turkoosista Novitan Miamista syntyvät virkatut pipot lapasineen, Novitan Nallesta ja jostain pätkärääkätystä sukkalangasta (nimi ja vyöte hukassa) syntyvät Maatuska -lapaset, joita eripuolilla blogimaailmaa syntyy (VAROITUS: Älkää ikinä missään tapauksessa käyttäkö räikeää pätkärääkättyä lankariepua näinkin nerokkaassa kuviossa!!). No sitten olisi kesken (eilen aloitetut) ruskeat karibiahenkiset villasukat (what?), joissa on Woolia ja muita samansukuisia pikkunöttösiä. Taka-alalle ei ole unohtunut kiinalaisesta ravintolasta haettu lounas, vaan ihan selkeä käsityöprojekti, keskeneräinen jälleen sekin.

Eräänä helmikuisena lauantai-iltana klo 21 jotain sain kuningatarajatuksen alkaa tehdä haarukkapitsiä. Kyllä! Olin marinoinut ainakin 3 vuotta ohutta viron villaa kaapissa ja nyt keksin, että siitä syntyy haarukkapitsillä toteutettu hartiahuivi tuleviin kevättalvisiin häihin (ei omiini). Ja värikin on keväisen puna-musta... No eipä ollut enää käsityökauppoja jostain kumman syystä siihen aikaan avoinna, mutta kun hätä on suurin, on apukin lähellä, ja tällä kertaa keittiössä. Tyhjä Rennie -paketti, teippiä ja 2 syömäpuikkoja, ja johan syntyi haarukkapitsiKONE. Hyvin sain reilut 20 kukkaa aikaiseksi, kunnes loppui mielenkiinto. Huivi ei ehkä sittenkään vastaa käsitystäni kauniista huivista, mutta eihän tuota voi purkaakaan; lanka katkeilee, koska se on niin ohutta. Vai pitäisikö tuosta vain sinnillä synnyttää huivi?